keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kansanopiston kautta opiskelemaan psykologiaa yliopistoon!


Kuopion opiskelijavieraamme Lisa, 24 v. on jo Roadshow veteraani, ja ollut mukana lukiovierailulla aiemminkin. Tällä kertaa tarina on edennyt siihen, että nuori nainen opiskelee psykologiaa Jyväskylän yliopistossa kahden siihen valmistaneen kansanopistovuoden jälkeen. Lue alta miten Lisa hyötyi kansanopistossa opiskelusta ja mitä mieltä hän on nykyisistä yliopisto-opinnoistaan.




"Peruskoulun jälkeen päätin automaattisesti lähteä lukioon. Kirjoitukset menivät vähän oman tavoitetasoni alle, tai ainakin alle sen mihin lukiossa olin tottunut. Niiden jälkeen pidin sitten kolme välivuotta, joiden aikana olin töissä ja myös Jenkeissä au pairina. Välivuosien aikana tuli paljon elämänkokemusta ja valmiutta opiskeluihin, enkä minä mitään tekisi toisin vaikka uudelleen voisin valita.

Välivuosien jälkeen päädyin opiskelemaan psykologiaa Alkio-kansanopistoon Jyväskylään. Kuulin Alkiosta hyvää palautetta kaverilta, jonka takia päädyin sinne avoimessa yliopistossa itsenäisesti opiskelun sijaan. Opiskelin Alkiossa psykologian perus- ja aineopinnot, sekä yleisopintokursseja. Lisäksi kävin sosiaalipsykologian kursseja. Rahoitin opiskeluni kesätyösäästöillä, kansanopiston opiskeluun myönnettävillä toisen asteen opintotuilla sekä opintolainalla. Rahaa riitti myös auton pitämiseen, koska Alkion maksuihin kuuluu majoitus ruokineen. Alkiossa opin psykologian lisäksi valmentautumista yliopisto-opiskeluun yleensä eli opiskelutaitoja, sekä sain paljon elinikäisiä ystäviä ja mieskin löytyi samasta koulusta. Siellä pidettiin iltaisin paljon esimerkiksi leffailtoja, mutta yleensä me hengailtiin tai käytiin vaikkapa kuntosalilla. Kaveriporukastamme muodostui tosi tiivis, ja tapaamme vieläkin esimerkiksi mökkireissujen merkeissä.

Nyt opiskelen psykologiaa Jyväskylän yliopistossa, jonne pääsin väylähaun kautta. Väylähaun kautta voi siis hakea erillishaussa, kun on suoritettuna tietty määrä avoimen yliopiston kursseja. Sisäänpääseminen on silti hankalaa, mutta opinnoista on paljon hyötyä myös pääsykokeisiin lukiessa. Sain lisäksi sisäänpäästyäni hyväksiluetuksi kaikki avoimen yliopiston kurssit mitä olin Alkiossa opiskellut, ja periaatteessa hyppäsin suoraan kolmannen vuoden psykologian opiskeluihin.

Yliopisto-opinnot vaativat opiskelijalta kielitaitoa, organisointitaitoja, itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Joskus teemme myös ryhmätöitä. Yliopistoon psykologiaa opiskelemaan haluavan pitää olla valmis lukemaan paljon, koska ainekokonaisuudet ovat laajoja. Samasta syystä pitää olla pitkäjänteinen. Lisäksi on opiskeltava myös asioita, jotka eivät välttämättä kiinnosta. Näistä läpi pääseminen vaatii motivoituneisuutta.


Isona minusta tulee psykoanalyytikko, eli psykoanalyysia harjoittava psykoterapeutti.

- Lisa"

Olemme saaneet nauttia Lisan pirteästä seurasta jo monella paikkakunnalla Roadshown aikana. Kiitos Lisa, kun jaoit opiskelutarinasi kanssamme ja onnea opintoihin!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Eteenpäin kohti Joulupukkia!


Monella koululaisella ja opiskelijalla on tällä viikolla syyslomaviikko, ja niin mekin saadaan kirjoitella tätä blogipäivitystä kotisohvilta. Tämän viikon ainoa reissukohde on Jutan kotikaupungissa ja myös omassa lukiossa, mutta siitä lisää tuonnempana. Ensin kuitenkin palataan viime viikon loppuun ja pohjolan tunnelmiin.

Osallistuimme keskiviikkona ja torstaina Oulussa Eteenpäin-messuille. Messupäivät olivat pitkiä, mutta oli tosi mukavaa pitää ständiä messuilla, jossa kiinnostuneita riitti. Messut oli suunnattu ehkä vähän enemmän yläasteikäisille kuin lukiolaisille, mutta onneksi meiltä löytyi heillekin paljon hyödyllisiä vinkkejä. Oli mukava huomata, kuinka monella yläasteikäisellä tuntui jo olevan melko selvät sävelet tulevaisuuden suhteen. Heidän lisäkseen paikalla kävi esimerkiksi Oulussa kolauksen kokeneita IT-alan aikuisia työntekijöitä, jotka etsivät uutta, työllistävää alaa.


Messuständi ensimmäistä kertaa pystyssä!






Messuilta löytyi muun muassa tuleva liideri, koneistaja, pomo ja nuoriso-ohjaaja


Messuilla riitti kävijöitä aina aamusta iltaan saakka!

AMMUU! Messuilla jaoimme ammatinvalintatestin tehneille myös Milkworksin ammuja. Meijerialalla voi valmistua esimerkiksi ammattikoulusta meijeristiksi, ammattikorkeakoulusta insinööriksi tai vaikkapa opiskella yliopistolla maitoteknologiaa pääaineena ja valmistua elintarviketieteiden maisteriksi. Lisätietoa löydät täältä.






 Ammatinvalintatestin sinä voit käydä tekemässä täällä.




Alanvaihtajien ja monien sosiaalialasta kiinnostuneiden onneksi seuranamme meillä oli DIAK:in sosionomiopiskelijoita, jotka osasivat vastata moneen messuvieraita askarruttaneeseen kysymykseen. Opimme opiskelijavierailijoilta sen, kuinka monipuolisesti sosionomi voi työskennellä erilaisissa paikoissa aina vankilasta lastenkotiin, sekä sen, että sosiaali- ja terveysalalta näyttäisi löytyvän töitä niin paljon kuin vain jaksaa tehdä. Ero sosionomin ja esimerkiksi lähihoitajan välillä on se, että sosionomin työssä ei korostu hoitotyö, vaan pääpaino muun muassa ohjaus-, neuvonta- ja kasvatustyössä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille on tarvetta ja meitä ilahdutti erityisesti se, että messuilla tuli vastaan useita lähihoitajaksi opiskelevia poikia. Hienoa poijjaat!








Keskiviikkona messuilla oli mukana mahtavien Diak:in opiskelijoiden lisäksi myös tietoa ja kokemuksia EF:n kielimatkoista. Lue lisää täältä.

Messuilta löysimme taas uusia jäseniä Studentumin mensaan, kun pulmapallomme löysi Oulusta vielä tekijänsä. Hyvä Jani!

Myös jo alansa valinneista tulevista puusepistä saatiin messuilla mukavaa juttuseuraa.


Torstaina messujen jälkeen lähdettiin ajelemaan Rovaniemelle, joka oli Jutalle pohjoisessa uusi rajapyykki kotimaanmatkailulle ja myös Roadshowmme pohjoisin kaupunki! Saimme ajella kohti Rovaniemeä suuren täysikuun valaisemilla teillä rekat seuranamme pitkälle iltaan. Meitä etelän tyttöjä mietitytti, josko sitä pitäisi olla tarkkana porojen takia, mutta seuraavana päivänä lukiossa opiskelijat sitten kyllä kertoivat, että vähän pohjoisempaan pitäisi tätä varten lähteä. Erehdyimme luulemaan, että siniset moottorikelkkareittien merkit olisivat olleet porojen suojatien merkkejä. Poroja tai ei, matkan varrella havaitsimme ainakin luonnon ja myös ajokäyttäytymisen olevan erilaista etelään verrattuna.  

Yövyttyämme Santaparkin urheiluopistolla suuntasimme kohti Lyseonpuiston lukiota. Saavuimme taas hienoon, avaraan lukiorakennukseen, ja laitoimme ständimme aulaan pystyyn. Ilmassa oli aistittavissa jo syysloman tuntua ja hieman myös edellispäivänä Lyseonpuiston lukiossa järjestetyn hyvinvointipäivän jälkeistä ”vierailijaväsymystä”, mutta saimme silti ständille mukavasti kuhinaa. 
Lyseonpuiston lukiolaisten jatko-opintosuunnitelmista löytyi mukavasti monipuolisuutta. Jututimme tasaisesti eri ammattikorkeakouluihin ja yliopisto-opintoihin suuntaavia opiskelijoita sekä tapasimme myös muutaman ammattikouluun suuntaavan tulevaisuuden kädentaitajan. Lukiolaiset jakautuivat tasaisesti pohjoiseen jääviin sekä ehdottomasti sieltä pois haluaviin. Meistä Roadshown tytöistä oli mukava kuulla, kuinka muualle Suomeen hakeutuvat opiskelijat kertoivat pyrkivänsä myös moniin muihin upeisiin opiskelukaupunkeihin kuin vastauksissa usein toistuvaan Helsinkiin. Jututimme toki myös Rovaniemellä monia opiskelijoita, joiden jatko-opintosuunnitelmat olivat vielä täysin epäselvät. Jos muuten sinulle on monien muiden lukiolaisten tavoin epäselvää esimerkiksi se, mikä on ammattikorkeakoulun ja yliopiston ero, lue lisätietoa täältä.

Myös Rollosta löydettiin jälleen yksi jäsen meidän mensaan – Hienoa Iiro!

Lyseonpuiston lukiossa käytössä on ruokatuntien aikana noin 25 minuutin pituinen joustotunti, jonka aikana voi mennä kuuntelemaan esimerkiksi erilaiten vierailijoiden esittelyjä.


Niklas, Riku ja Anni ehtivät vielä naureskella meidän porojutuille ja poseerata kuvaa varten ennen syyslomalle pakenemista. Tsemppiä jatkoon teillekin!

Viikon viimeisen vierailun jälkeen meillä oli aikaa käydä vielä ylittämässä Napapiirin raja sekä tapaamassa itse Joulupukkia. Kyllä siinä valehtelematta näin lapsuuden ohittaneillakin tytöillä kädet hikosivat ja vähän teki mieli katsoa ohi Pukin tuijotuksen, kun kiltteyttä kysyttiin! Saimme myös ennenaikaisen joululahjan ensihiutaleiden merkeissä pajakylässä vieraillessamme ja ajomatkaa Keski-Suomeen värittikin kaunis ensilumen peitto. Myöhemmin illalla pienillä pimeillä teillä Kärsämäelle ajaessa meinasi välillä usko matkan päättymisestä loppua, ja perille päästyämme jouduimme vielä hetkellisen epätoivon valtaan hotellin ovien ja omistajan puhelimen ollessa kiinni. Vajaan tunnin odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin sisään, hotelli oli todella kotoisa ja peittojen uumenista sipsipussien kera oli mukava katsella Vain Elämää –päivitystä. Lauantaina suunta olikin sitten hyvin nukuttujen unien jälkeen kotia kohti.


Napapiiri!










Tonttu!




Meille maantien valloittajille pohjoisen reissu oli kaiken kaikkiaan aivan huippu. Ihmiset lämmittävät toisiaan kylmyydessä olemalla erittäin ystävällisiä, avoimia ja juttelevaisia. Tunsimme olomme tervetulleiksi kaikkiin vierailemiimme paikkoihin, ja siitä vielä iso kiitos sekä opoille että tapaamillemme opiskelijoille. Te olette Suomen huippuja muutenkin kuin asumispaikan korkeudessa!

Terkuin,

Jutta & Teija

tiistai 7. lokakuuta 2014

Ookko nää Oulusta?

Kun muut vielä viettivät rauhallista ja aurinkoista sunnuntaipäivää, me pakkasimme kimpsut ja kampsut valkoiseen Roadshow-autoon ja lähdimme ajamaan kohti Oulua. Jo näin ensimmäisellä pitkällä reissulla työnjako oli selvä. Jutta hoiti ansioituneesti dj:n ja kartturin pestiä, kun taas Teija keskittyi ajamiseen ihanan ruskan keskellä.




Olimme arvioineet alkujaan matka-ajaksi noin seitsemän tuntia, mutta eihän me tietenkään pieniltä kommelluksilta vältytty ja niin ajotunteja kertyikin reilut kahdeksan ja puoli! Tähän kohtaan tekeekin mieli laittaa pieni visa käyntiin. Mitkä olivat siis kaksi syytä, joiden takia jouduimme matkan varrella turvautumaan kaksi kertaa auton ohjekirjaan?

a) Emme tienneet kuinka laittaa pitkät ajovalot
b) Jutta sai jatkuvasti suonenvetoja
c) Otimme liftarin kyytiin
d) Emme saaneet bensaluukkua auki
e) Teija ei pystynyt keskittymään ajamiseen, koska alkoi naurattaa niin paljon
Oikeat vastaukset löydät Instagram-tililtämme (studentumfi) kuluvalla viikolla



Viimein perille päästyämme ja hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme maanantaiaamuna Oulun yhteiskoulun lukioon. Saimme ständille seuraksemme Diakin sosionomiopiskelijat Helin ja Maaritin. Huomasimme nopeasti, että oululaiset nuoret olivat liikkeellä leppoisalla asenteella ja mieli avoinna. Ständin ympärille kerääntyi opiskelijaporukoita ja jutustelu jatko-opinnoista oli helppo aloittaa puheliaiden oululaisten kanssa.

Iloksemme huomasimme, että Oulun yhteiskoulun nuorilta löytyi kiinnostusta monia eri aloja kohtaan. Koulun käytäviltä bongattiin muun muassa tuleva arkkitehti, kuvataiteilija, matkailualan ammattilainen, fysioterapeutti, eläinlääkäri, baletinopettaja sekä animoija. Monet lukiolaiset saivat inspiraatiota jatko-opintojensa suunnitteluun ständillä vieraillessaan sekä uusia vaihtoehtoja punnittavaksi selailemalla Roadshown yhteistyoppilaitosten esitteitä ja oppaita.

Diakin Heli ja Maarit

Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion käytäviltä löytyi myös nuori nero Jonna, joka koko Roadshown ensimmäisenä (allekirjoittaneet mukaan lukien) sai ratkaistua ständiltämme löytyvät pulmapelit!




Roadshown Jutta jakaa hyviä vinkkejä lukiolaisille




Päivisin meillä oli aikaa käydä kävelemässä Oulun keskustassa. Kaupunki vanhoine rakennuksineen on todella viihtyisä ja kaunis, ja kuljemmekin ympäriinsä turisteina ääneen ihastellen milloin mitäkin. Maanantaina kävimme syömässä hampurilaiset burgeribaari Kauppuri viitosessa, joka pienenä paikkana ja hauskoine seinäkirjoituksineen oli tunnelmaa täynnä. Tiistaina suuntasimme lounaalle Toripolliisiin ja taas saimme ihastella pikku puoteja puisissa rakennuksissa sekä kaupungin ruoka- ja kahvilatarjontaa. Isot peukut meiltä Oululle!











































Tiistaiaamuna suuntasimme Oulun lyseon lukioon, jossa meitä vastassa oli eilispäivän tapaan vanha ja kaunis lukiorakennus. Rakennuksien puiset rakenteet luovat mukavan kotoisan ja silti arvokkaan tunnelman. Saimme lyseon lukioon seuraksemme Diakin sairaanhoitajaopiskelijan Heidin, jolla on jo takataskussaan lähihoitajan paperit ja nyt tähtäimessä on saada myös sairaanhoitajan pätevyys. Diakin tarjoamat monimuoto-opinnot mahdollistavat Heidille opiskelun työn ohessa. Heidi nosti esille myös mahdollisuuden jatkaa sairaanhoitajan tutkinnon jälkeen opiskeluja esimerkiksi hallinto- tai hoitotieteen opinnoilla avoimessa yliopistossa. Heidin mielestä sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suuri vahvuus on valmistumisen jälkeisissä huippuhyvissä työllistymisnäkymissä!


Diakin Heidiltä löytyi tietoa terveysalasta. Käy kurkkaamassa lisää työelämätietoa sosiaali- ja terveysalasta Studentum.fi:n työelämäosiosta

Terveysala kiinnosti myös Oulun lyseon lukiolaisia ja jututtamistamme nuorista vähintään joka toisen haaveissa olikin lääkärin ammatti. Lukioaineista ehdottomasti eniten kiinnostusta löytyi luonnontieteitä kohtaan. Me Roadshown koulutuslähettiläät haluamme muistutella myös siitä, että luonnontieteiden osaajille on kysyntää monella muullakin alalla. Tiesitkö, että muun muassa elintarvikealalla hyödynnetään monipuolista luonnontieteiden osaamista? Esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuu bio- ja elintarvikealan insinöörejä (AMK). Käytännönläheinen opiskelu sisältää työskentelyä muun muassa elintarvike- ja biotekniikan laboratorioissa, joiden lisäksi opiskelija voi löytää itsensä vaikkapa opetusmeijeristä, pienpanimosta tai viinitilalta. Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos tarjoaa myös monipuolista elintarviketieteiden korkeakouluopetusta. Maitoteknologian opintosuunnassa esimerkiksi syvennytään maidon teknologiaan, maidon kemiaan ja maidon mikrobiologiaan, jotka liittyvät keskeisesti esimerkiksi meijeriteollisuuden toimintaan.


Oulun lyseon lukion kaunis rakennus

Tytöillä riitti puuhaa pulmapelien parissa


Linnea ja Sofia pyörittelivät pulmapalloa pitkän aikaa ja lopulta ratkaisu jäi yhdestä palasta kiinni. Tule testaamaan osaatko juuri sinä ratkaista sen!
Jutan voittajafiilis kun sai pulmakuution selätettyä!



Luonnontieteiden osaajille löytyy paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja Roadshown yhteistyöoppilaitoksista. Tutkaile niitä Studentumin hakukoneella!

Roadshown tytöt toivottavat kaikille Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion ja Oulun lysion lukion opiskelijoille tsemppiä jatko-opintoihin hakeutumisessa! Ja tietenkin suuri kiitos opoille siitä, että saimme tulla taas Roadshown kanssa vierailulle. Seuraavat kaksi päivää Roadshown löytää täältä Oulusta Eteenpäin -messuilta ja torstai-iltana suuntana onkin koko kiertueen pohjoisin kaupunki eli Rovaniemi ja Lyseonpuiston lukio!


- Teija & Jutta